Temperamaalaus on yksi niistä perinnetekniikoista, jotka nousevat esiin aina kun vanhaa hirsitaloa, pappilaa tai 1920-luvun rintamamiestaloa aletaan korjata alkuperäishengessä. Moni remonttia suunnitteleva kohtaa tilanteen, jossa vanha maalikerros hilseilee kattopinnasta tai seinästä ja rakennustarkastaja tai museoviranomainen suosittelee temperaa muovipitoisten sisämaalien sijaan. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä tempera oikeasti on, miksi se sopii vanhaan rakenteeseen paremmin kuin moni nykymaali ja mitä työvaiheessa kannattaa ottaa huomioon.
Mitä temperamaali tarkalleen on
Tempera eli liimamaali on vesiohenteinen, sideaineeltaan luonnollinen maali, jonka perinteinen resepti koostuu liidusta tai muusta täyteaineesta, pigmentistä ja liimasideaineesta – usein luuliimasta tai kaseiinista. Toisin kuin akrylaattimaali tai lateksimaali, tempera ei muodosta pintaan kalvoa vaan imeytyy osittain alustaan ja jää huokoiseksi.
Suomessa temperaa on käytetty erityisesti kirkkojen kattomaalauksissa, kartanoiden sisätiloissa ja maalaistalojen tupien katoissa 1800-luvulta lähtien. Monissa vanhoissa rakennuksissa kattopinta on edelleen alkuperäistä temperaa, joka on vain uusittu kerta toisensa jälkeen samalla tekniikalla.
Miksi tempera sopii juuri vanhaan rakennukseen
Vanhan hirsitalon tai kivitalon seinärakenne hengittää – kosteus kulkeutuu rakenteen läpi eikä jää loukkuun. Kalvonmuodostava maali, kuten akrylaattimaali, tukkii tämän hengityksen ja voi johtaa kosteusvaurioihin puu- tai rappauspinnan alla.
Tempera päästää kosteuden läpi, koska se ei muodosta tiivistä pintakalvoa. Tämä on syy, miksi Museovirasto suosittelee temperaa yhdessä kalkkimaalin ja pellavaöljymaalin kanssa kun kyseessä on suojeltu tai muuten arvokas vanha rakennus. Aihetta sivutaan tarkemmin myös kalkkimaalin käytössä perinnerakennusten ulkopinnoilla, vaikka tempera on nimenomaan sisäkäyttöön tarkoitettu tekniikka – ulkopinnoilla kalkki ja pellavaöljymaali ovat vastaavia hengittäviä ratkaisuja.
Missä temperaa käytännössä käytetään
Yleisin käyttökohde on katto, erityisesti vanhoissa tuvissa ja saleissa, joissa kattopinta on paljas puu tai vanha rappaus. Temperaa käytetään myös sisäseinillä, kun alusta on alun perin maalattu samalla tekniikalla – uuden ja vanhan kerroksen pitää olla yhteensopivia, muuten pinta hilseilee.
Koristemaalauksissa, kuten kirkkojen kattomaalauksissa ja kartanoiden seinäkoristeluissa, tempera on ollut perinteinen väline jo satoja vuosia sen matean, syvän värisävyn takia. Nykyaikaisessa remontissa tempera nousee esiin myös silloin kun halutaan säilyttää rakennuksen alkuperäinen ilme mutta uusia kulunut pintakäsittely.
Temperamaalauksen työvaiheet
Työ alkaa aina vanhan pinnan kunnon arvioinnista. Jos katossa on irtoavaa, hilseilevää vanhaa maalia, se poistetaan kaapimalla ja harjaamalla – kokonaan hiomista ei yleensä tarvita, koska tempera ei vaadi täysin sileää pintaa toisin kuin esimerkiksi lakattava lattia.
Pohjustus tehdään usein laihalla liimavedellä, joka sitoo pölyn ja tasaa alustan imukykyä. Tämän jälkeen levitetään itse temperamaali, tyypillisesti kahdessa kerroksessa, leveällä siveltimellä tai harjalla ristikkäisin vedoin. Kerrosten välissä pidetään kuivumisaika, yleensä useita tunteja, koska tempera kuivuu haihtumalla eikä kemiallisesti kovettumalla.
Lopputulos on matta, hieman liitumainen pinta, joka eroaa selvästi akrylaattimaalin tasaisesta kiillosta. Tämä on monelle remontoijalle yllätys – tempera ei koskaan näytä ”uudelta” samalla tavalla kuin teollinen sisämaali, vaan siinä on aina hienoista elävyyttä pinnassa.
Yleisimmät virheet temperamaalauksessa
Suurin virhe on temperan levittäminen suoraan kalvomaisen maalin, esimerkiksi akrylaattimaalin, päälle. Tempera ei tartu tiiviiseen pintaan kunnolla ja irtoaa nopeasti – usein jo ensimmäisen siivouksen yhteydessä.
Toinen tyypillinen ongelma on liian paksu kerros kerralla. Kokematon tekijä yrittää peittää alustan yhdellä vedolla, jolloin maali halkeilee kuivuessaan. Ammattilainen levittää mieluummin kaksi ohutta kerrosta kuin yhden paksun.
Kolmas virhe on kosteuden aliarviointi työn aikana. Temperan kuivuminen vaatii tasaisen sisälämpötilan ja kohtuullisen ilmankosteuden – liian kylmässä tai kosteassa tilassa kuivuminen venyy ja pinnasta tulee epätasainen.
Tempera, kalkkimaali ja pellavaöljymaali – mitä eroa niillä on
Näitä kolmea sekoitetaan usein keskenään, koska kaikki ovat hengittäviä perinnemaaleja. Tempera on ainoastaan sisäkäyttöön tarkoitettu ja sideaineena on liima, ei öljy tai kalkki.
Kalkkimaali soveltuu sekä sisä- että ulkopinnoille, erityisesti rappauksiin, ja siinä sideaineena toimii sammutettu kalkki. Pellavaöljymaali taas on ulkomaalauksen klassikko puujulkisivuissa, ja siitä kerrotaan tarkemmin perinnerakennuksen entisöintimaalauksesta pellavaöljyllä. Käytännössä valinta tehdään aina alkuperäisen pinnan mukaan – jos katto on ollut aina temperamaalattu, sitä jatketaan temperalla, ei vaihdeta kesken kaiken toiseen tekniikkaan.
Yleinen virheluulo: tempera on heikko ja lyhytikäinen
Moni ajattelee temperan olevan hauras ratkaisu, joka pitää uusia jatkuvasti. Todellisuudessa oikein tehty ja oikealle alustalle levitetty tempera kestää vuosikymmeniä – Suomen kirkoissa on temperamaalauksia, jotka ovat säilyneet satoja vuosia lähes koskemattomina.
Heikkous syntyy vasta, kun tempera yhdistetään väärään alustaan tai kun pintaa yritetään pestä voimakkaasti kuten muovipitoista maalia. Kevyt pölynpyyhintä riittää, ja tarvittaessa pinta uusitaan uudella temperakerroksella suoraan vanhan päälle – ei koko rakenteen raaputtamista joka kerta.
Urakan tilaaminen ja hinta
Temperamaalaus on käsityövaltaista ja hidasta verrattuna tavalliseen sisämaalaukseen, joten hinta asettuu yleensä 25–45 €/m² tuntiveloituksella tehtynä, kun mukaan lasketaan pinnan puhdistus, pohjustus ja kaksi maalikerrosta. Tavallisen akrylaattimaalilla tehtävän sisämaalauksen hintahaarukka on 15–35 €/m², joten ero näkyy suoraan laskussa – syynä on pidemmät kuivumisajat ja käsityönä sekoitettava maali.
Kannattaa varmistaa, että urakoitsijalla on kokemusta nimenomaan temperasta eikä vain tavallisesta sisämaalauksesta – tekniikka vaatii totuttelua eikä kaikilla maalausliikkeillä ole siihen rutiinia. Vinkkejä sopivan tekijän löytämiseen on koottu artikkeliin maalausliikkeen valinnasta. Jos kohde on suojeltu, kannattaa kysyä myös museoviranomaiselta hyväksyttyjä materiaaleja ja tekijöitä ennen urakan aloittamista.
UKK
Voiko temperamaalin päälle maalata tavallisella sisämaalilla?
Voi, mutta silloin menetetään pinnan hengittävyys eikä tekniikkaa voi enää helposti palauttaa temperaksi ilman koko vanhan kerroksen poistamista. Vanhoissa, arvokkaissa kohteissa tätä ei suositella.
Kestääkö temperamaalattu katto kosteaa tilaa, kuten kylpyhuonetta?
Ei. Tempera ei kestä jatkuvaa kosteusrasitusta eikä sovellu märkätiloihin. Kylpyhuoneisiin ja muihin kosteisiin tiloihin tarvitaan aivan eri pintakäsittely, jonka perusteet käydään läpi esimerkiksi märkätilan pintakäsittelyä koskevissa ohjeissa.
Voiko temperamaalauksen tehdä itse vai tarvitaanko ammattilainen?
Pienen pinnan, kuten yhden huoneen katon, voi tehdä itsekin, jos alusta on kunnossa ja materiaalit oikein sekoitettu. Suurempiin ja arvokkaisiin kohteisiin, erityisesti suojelluissa rakennuksissa, kannattaa käyttää tekniikkaan perehtynyttä ammattimaalaria, koska virheet näkyvät pinnassa pitkään.
Yhteenveto
Tempera on hidas mutta palkitseva tekniikka, joka sopii nimenomaan vanhaan, hengittävään rakenteeseen – ei nykyaikaiseen kipsilevyseinään tai kosteaan tilaan. Onnistunut lopputulos syntyy oikeasta alustan tunnistamisesta, ohuista kerroksista ja kärsivällisyydestä kuivumisajan suhteen. Kun näistä pidetään kiinni, temperamaalattu katto tai seinä voi säilyä käyttökelpoisena vuosikymmenten ajan ilman suuria korjauksia.